Tunteita ja tuoksuja.

Huh huh. Olis niiiiiiiiiin hirveästi kirjoitettavaa, ettei tosikaan. Ajattelin tosin nyt tällä kertaa vaan kirjoittaa vähän ajatuksia, joita on nyt päällimmäisenä mielessä ja vaikkapa huomenissa sitten kirjoitella Hiruzenin reissusta tarkemmin. Muutama kuvakin löytyy reissusta sitten :)

Viimeinen viikko on ollut yhtä vuoristorataa. Aivan täyttä vuoristorataa. Välillä on niin ihana fiilis olla Japanissa ja välillä taas kaipaa kotiin. Ja nyt huom huom huom! Kotiin, ei Suomeen. Kaipaa sitä tuttua ja turvallista omaa kotia. Tänä iltana jotenkin iski, tai siis nyt, oikein kunnolla sellanen omanlainen ikävä. Ei ehkä sellainen, että olisi pakko päästä pois täältä, ei ei, vaan enemmän sellanen turvallisuuden tunteen kaipuu. Yksinäistäkin täällä tavallaan on.

Japanissa on aivan ihana olla, ja koko ajan mietin, että Suomeen en halua takaisin, en missään nimessä. Kauhean väsynyt olen ollut, nukkunut 9-11 tuntia yössä ja sekään ei tunnu olevan tarpeeksi, aina herään herätyskelloon. Mutta ehkä se tästä tasottuu, kun huomenna alkaa sitten se rutiini eikä ole niin hirveästi vapaa aikaa.

Jännittää töiden alkaminen kauheasti, mutta ehkä sitä siitä.

Pienet asiat sitten on myös ärsyttänyt täällä. Pinnalliset asiat. Sain kännykän sunnuntaina. Kännykkä joka on edellisillä KV-linjalaisilla ollut minua ennen. Se on niin kauhea ja ruma ja ärsyttävä, että tekisi vain mieli heittää se laatikkoon eikä katsoa sitä vuoteen kertaakaan. Ei sellaista kehtaa käyttää. Piste. Toivottavasti ei ihmiset hirveästi siihen soita, ettei tarvitse junassa tai bussissa sitä ottaa laukusta ulos. Tiedän, että tämä on tyhmä asia, mutta kun tunteet on pinnassa, niin vähemmästäkin ärsyttää.

TV asia on hoidettu. Ei vain minun mielikseni. Asuntolassa on periaate, että tänne ei TVtä tuoda. Piste. Se on sitten siinä. Pettymys on valtava. Ihan älytön. Mutta aikuisia sitä ollaan ja siitäkin selvitään.

Ihmiset täällä ovat omalla tavallaan erilaisia kuin muistelin. En nyt siis puhu japanilaisista vaan muista suomalaisista työntekijöistä. Tuttua ja turvallista ei heidän seurassaan ole. Ainakaan vielä. Eikä varsinkaan heidän kanssaan, jotka tuossa ovat minussa enimmäkseen vastuussa. Mutta siitäkin selvitään. Taitaa tuosta tulla reissun motto. "Siitäkin selvitään. Kaikesta selvitään." Tällä hetkellä vaan ei jaksaisi aina selvitä. Eipä sille toisaalta voi mitään.

Positiivisena tähän loppuun on pakko pistää syksy. En ole koskaan pahemmin syksystä välittänyt, mutta nyt muistan Japanin syksyn. Se on aivan ihana. Varsinkin 'maalla'. Se kuinka riisipelloilla olkia poltetaan ja se tuoksu, joka siitä lähtee. Sanoinkuvailemattoman mahtavaa. Kaupungissa sitä ei valitettavasti koe. Sumotossa sitten. Pitäisi varmaan tuohon vuorelle lähteä lenkkeilemään, josko siellä saisi sellaista 'omaa aikaa' ja rauhottua vähän.

Huomenna sitten Hiruzenin reissusta, joka toivottavasti tuo vähän positiivisempaa kuvaa tästä kaikesta. Reissu meni upeasti ja upea ruska siellä oli jo alkamassa.

Mutta, huomiseen!

-M

P.S. Pakko myöntää, vähän on sellainen "mommyyyy"-fiilis.. :D